sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Romeo and Juliet by William Shakespeare

Näytelmä alkaa kuoron esittämästä runosta, jossa tuodaan ilmi tarina tiivistettynä sekä sen loppu. Kirjan lukija, tai siihen aikaan vielä yleisö, tietää siis alusta asti Romeon ja Julian kohtalon. Päästessään itse tarinaan se alkaa samantien Capuletin ja Montaguen palvelijoiden kahinalla, joka tunnetusti Tybaltin läsnäollessa johtaa katutappeluun. Tähän kahakkaan myös itse Herra Montague sekä Herra Capulet olisivat itsekkin menneet mukaan, elleivät heidän rouvansa olisi sitä estäneet. Lopulta Veronaa hallitseva Ruhtinas, jonka omaa nimeä ei paljasteta kertaakaan, tulee ja keskeyttää katutaiston.
   Myöhemmin Romeo, Romeon serkku Benvolio sekä kaksikon ystävä Mercutio, joka on itse ruhtinaalle sukua, lähtevät kuokkimaan Capuletin järjestämiin juhliin. Romeon alkuperäinen tarkoitus mennä vihollissuvun juhliin on nähdäkseen rakastettunsa Rosalina, mutta Romeo kuitenkin tapaa ensikertaa Julian ja he rakastuvat toisiinsa klassisesti ensisilmäyksellä.
  Olen aikaisemminkin lukenut William Shakespearen Romeon ja Julian, sekä hänen useita muita teoksia, mutta pakko sanoa että ennemmin tämä maistuu minulle alkuperäiskielellään eli englanniksi. Kirjan oma ja oikeanlainen tunnelma säilyy runomaisessa ja vanhassa englannin kielessä. Kuuluisa parvekekohtauskin oli nyt arvostuksensa veroinen. Myöskin hahmot tuntuvat jollain tasolla aidommilta, erityisesti Tybaltin röyhkeys ja innokkuus käsirysyihin on melkein käsinkosketeltavaa. Ikävää sanoa, mutta suomennos minusta vie hahmoista jotain tärkeää, tai ainakin vuorosanoista. Käänteitä ja kriisejä odotellessa...

Kuuluisan parvekekohtauksen jälkeen rakastuneet nuoret Romeo ja Julia päättävät mennä naimisiin kohtausta seuraavana päivänä. Heidät vihkii Veli Lorenzo kammiossaan. Kuitenkaan ongelmat eivät pääty tähän kun Tybalt jälleen päättää putkahtaa paikalle haastamaan Romeon taisteluun juuri kun Romeo astuu kammiosta ulos. Romeo kuitenkin päättää kieltäytyä siitä syystä että on juuri nainut Julian. Kuitenkin kriisiltä ja draamalta ei säästytä, vaan Mercutio haastaa Tybaltin tappeluun. Tappelussa Mercutio menettää henkensä mikä johtaa Romeon raivostumiseen. Raivoissaan Romeo surmaa Tybaltin. Teostaan Romeo tuomitaan maanpakoon, josta Julia on aivan palasina. Asiaa ei helpota läheskään Julian vanhempien väärinkäsitys, että Julia suree serkkunsa Tybaltin kuolemaa. Väärinkäsitys johtaa siihen että vanhemmat päättävät piristää Juliaa sopimalla häät Kreivi Parisin kanssa, mitä Julia ei itse ikimaailmassa tahtoisi, ja niinpä Julia kertoo Lorenzolle mieluummin kuolevansa kuin naivansa Parisin.
   Tässä vaiheessa kaikki vasta alkaakin. Tybaltin kuolema saa aikaiseksi massiivisen tapahtumavyöryn. Mikäli en tietäisi mitä tulee tapahtumaan, olisin luultavasti pureskellut kynsiäni hermostuneena. Kirjan viimeinen puolisko on tapahtumarikkain.

Julia saa Lorenzolta yrttijuomaa, joka saisi hänet sikeään uneen ja aiheuttaisi ns. "valekuoleman." Lorenzon mukaan Julia heräisi hautaholvissa kun Romeo olisi siellä ja näin he voisivat paeta yhdessä pois. Aamuna, jonka pitäisi olla Julian hääpäivä, Julian imettäjä löytää tytön kuolleena, ja häät on peruttu. Kuitenkin Romeo saa tietää Julian kuolleen omalta palvelijaltaan, ja tunnekuohuissaan ryntää ostamaan myrkkyä. Lorenzo on lähettänyt jonkun viemään Romeolle kirjeen jossa hän kertoo Julian ja Lorenzon suunnitelmasta ja kertoo tälle mitä tehdä. Kuitenkaan, niin valitettavaa kuin se onkin, kirje ei koskaan päädy Romeon käsiin.
   Romeo ryntää hautausmaalle ja kohtaa siellä Parisin. Romeo surmaa hänet ja vie hänet Capuletien sukuhautaholviin. Siellä Romeo juo itse myrkyn ja näin surmaa itsensä. Lorenzo saapuu paikalle liian myöhään. Pian Julia herää ja näkee Romeon kuolleena. Murheen murtamana, Julia riistää oman henkensä Romeon tikarilla. Koko murhenäytelmän lopuksi Montaguet ja Capuletit saavat tietää mitä on tapahtunut, ja Romeon ja Julian vuoksi sopivat riitansa, mikä tuo rauhan Veronaan.
    Yhtä raastavaa tuon tarinan loppu on ollut joka kerta. Ihan itkua ei ainakaan tätä versiota lukiessa ei tule, varmaankaan sen kirjoitusasun vuoksi, mutta ahdistavan ja surullisen tunteen se on tuonut joka kerta. Se mielestäni on upeaa William Shakespearen teoksissa. Aina saatuaan kirjan luetuksi, oli se Hamlet taikka Romeo ja Julia, tuntuu aina vähän ahdistavalta. Suosittelisin kaikille mielelläni lukemaan kirja sen alkuperäiskielellä!
Mielestäni ainakin nykykirjoittajille kirja antaa vihiä siitä, kuinka kirjoittaa kauniita ja tunneyksityiskohtaisia kohtauksia. Romeon ja Julian tarina on itkettänyt sen kuulijoita ja lukioita kautta aikojen, ja niin se tekee edelleen. Jokainen tuntee Romeon ja Julian kun heidän nimensä mainitaan. Siksi se on aito ja oikea klassikko.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

C. Menneisyyden riivaamat

Puhdistus on Sofi Oksasen vuonna 2008 julkaisema romaani joka sai Finlandia-palkinnon samana vuonna. Puhdistus sijoittuu juuri itsenäistyneeseen Viroon ja kertoo kahden naisen tarinan eri sukupolvilta joiden tarinat lopulta kietoutuvat yhteen.
   Teos oli mielestäni jo ensimmäisten sivujen aikana koukuttava. Pidin tavasta kuinka kirjassa hypittiin menneisyyden ja nykyhetken välillä: tarinan keskeisen henkilön Aliide Truun menneisyyteen ja sieltä taas nykyhetkeen, jossa Aliiden menneisyys saapui riivaamaan häntä uudessa muodossa löydettyään toisen päähenkilön Zaran pihapuunsa alta. Kun teoksessa pidempi jaksoisesti käytiin läpi Aliiden menneisyyttä, sodan kauhuja ja vallan käyttäjien epäoikeudenmukaisuutta sekä välissä hypättiin Zaran kokemiin vääryyksiin, minua alkoi raivostuttaa että kuvottaa.
   Aliiden menneisyys muovasi hänestä viekkaan ja julman selviytyjän, joka tekisi mitä tahansa omaksi edukseen. Loppujen lopuksi hän oli hyvin mielenkiintoinen hahmo. Niin paljon kuin Aliiden mustasukkaisuus siskonsa onnesta sekä hänen epäoikeidenmukaiset ajatukset minua suututtivatkin, tunsin kuitenkin myötätuntoa henkilöä kohtaan. Aliide toimi menneisyydessään aina omaksi edukseen juonitellen, aina siskonsa ja tämän tyttären karkottamisesta etsityn miehen piilottelemiseen saakka - joka sattui olemaan siskonsa aviomies josta hän aina oli kateellinen. Zara toistaa Aliiden kokemia vääryyksiä nykyajassa; hänelle luvattiin tarjoilijan töitä Saksasta mutta sen sijaan hän päätyi prostitoiduksi Berliiniin. Vaikka kirjassa hypittiin ajassa myös Berliinin tapahtumiin Zaran näkökulmasta, tunnen kuitenkin Aliiden keskeisemmäksi henkilöksi kuin Zaran.
   Useaan otteeseen mietin, kuinka itse olisin toiminut Aliiden asemassa. Olisinko ajanut omaa etuani ja tehnyt kaikkeni järjestääkseni itselleni hyvän tulevaisuuden? Rehellisesti vastattuna en vieläkään tiedä. Tämä tekeekin Aliidestakin hahmona jollain tavalla turhauttavan; en tiedä mitä ajattelisin hänestä. Se tekee hänestä kiehtovan ja hyvän hahmon, millaisen vain harva kirjailija osaa luoda. Kuitenkin olen sitä mieltä että olisin toiminut eri tavalla kuin Aliide. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että asiat olisivat saattaneet päättyä huonommin. Kirjan teksti on rakaa mutta mielestäni ilman sitä teos menettäisi julmuutensa - mikä myös tekee siitä vaikuttavamman.
   Kirja on kaikessa vaikuttavuudessaan ennenkaikkea jännittävä. Lukijan on jokaisen luvun loputtua saatava tietää, mitä Aliide tekee seuraavaksi tai miten henkilöiden käy. Kirjassa ilmeni hyvin mielestäni myös naisten tehtävä yhteiskunnassa siihen aikaan: lasten hoito sekä kodin askareet. Teos herättää lukijassa vahvasti tunteita mikä tekee siitä vaikuttavan.
   Sodan aikaiset kauhut, kommunismi, kuulustelut sekä 7-vuotiaan pikkutytön raiskaus, kaikki saivat aikaan ahdistavan tunteen kurkkuuni. Etenkin se jälkimmäisin. Mitä pidemmälle tarinassa etenin, sitä enemmän minusta alkoi tuntua siltä että tahtoisin pistää kirjan sivuun ja lakata lukemasta. Kuitenkaan en tehnyt niin, sillä jokin kirjassa sai minut jatkamaan lukemista loppuun saakka, useita tunteja kerralla.
  

maanantai 23. syyskuuta 2013

Paperilaskuista veloittaminen on kohtuutonta

Istun isoäitini keittiön ruokapöytään tultuani käymään hänen luonaan. Hellalla porisee vanha kunnon pannukahvi ja isoäitini hieroo silmiään riisuttuaan silmälasinsa hetkeksi. Juttelemme niitä näitä, kunnes lopulta isoäitini huokaisee olevansa tyytymätön nykyiseen laskutusmenetelmään. Hän tarvitsee muiden apua laskujen maksamisessa, sillä nykyään isoäitini ennen käyttämistä paperilaskuista on tullut maksullisia. Ainoa tapa hoitaa laskut ilmaiseksi on internetin kautta. Kuka tuon ikäinen ihminen enää ostaisi itselleen tietokonetta, saati sitten opettelisi käyttämään sitä?
     Kuluneen vuoden aikana viranomaiset ovat saaneet useita valituksia etenkin teleoperaattoreiden paperilaskujen maksuista. Mm. Sonera alkoi veloittaa heinäkuussa asiakkailtaan 2,90 € jokaisesta lähettämästään paperilaskusta. Myös Elisa ja DNA ovat alkaneet hiljattain korottaa paperilaskujen veloituksia. Operaattorit perustelevat ylimääräistä laskutusta ympäristösyillä ja sillä että paperilaskut tulevat kalliiksi.
     Ajatellaan vaikka aluksi, että joudut maksamaan vain kerran kuussa paperilaskusta ylimääräistä, sillä vain puhelinlaskustasi laskutetaan lisää. Tämä on esimerkiksi juuri tuo 2,90 € kuussa. Vuodessa sinulla on mennyt 34,80 € ylimääräistä rahaa paperilaskuihin. Tämä maksaa enemmän kuin yksi tilaamasi aikakauslehti keskimäärin vuodessa. Sitten voimme kuvitella, että useampi paperilaskusi maksaa enemmän. Jos vaikkapa joudut maksamaan 4:stä laskusta lisää. Maksaisit 139,20 € vuodessa. Tällä rahalla saisit melkein maksettua perusliikennevakuutuksesi. Oli kyseessä yksi lasku kuukaudessa sinne tänne tai vähän enemmän, kyseessä on silti loppujen lopuksi aika iso raha.
     Me uudemmat sukupolvet voimme helposti käyttää nettiä laskujen maksamiseen kaiken maailman läppäreillämme, mutta entä jos mietit omia isovanhempiasi. Voitko kuvitella oman mummosi tai pappasi näpyttelemässä tietokonetta sujuvasti, täysin ongelmitta samantien? Onko oikein vaatia ihmisiä, tässä tapauksessa yhteiskuntamme senioreita, hankkimaan tietokoneen ja käyttämään sellaista? En usko että tämä sujuisi ongelmitta. Riittää että näen omat vanhempani uhkailemassa jatkuvasti kannettavaa tietokonettaan vasaralla.Vanhusten on enää tässä vaiheessa todella vaikeaa oppia käyttämään tietokonetta ja maksamaan laskunsa netissä. Jos vanhukset eivät maksa laskujaan netissä, he joutuvat maksamaan ylimääräistä paperilaskuista, mikä mielestäni on kohtuutonta. Näistä syistä mielestäni paperilaskujen tulisi pysyä maksuttomina, vanhusten etujen ja huomioon ottamisen vuoksi.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Edgar Allan Poe: Novelleja

Edgar Allan Poe: Novelleja
169 sivua
WSOY


Saimme äidinkielen 3.3 kurssilla tehtäväksi lukea novellikokoelmia, ja kaikista vaihtoehdoista valitsin Edgar Allan Poen kokoelman. Poe on minulle ennestään tuttu ja ihailen suuresti hänen Korppi (The Raven)-runoaan, jonka voi englanniksi lukea täältä.
    Edgar Allan Poe: Novelleja sisältää lyhyitä tarinoita jotka saavat lukijankin kokemaan samaa ahdistusta minkä novellin päähenkilökin. Poe osaa ilmiömäisellä tavallaan yhdistellä yliluonnollista, arvoituksia, kauhua ja nokkeluutta.
   En yleensä ole koskaan kuitenkaan syttynyt tarinoille jotka sisältävät dekkarimaisia piirteitä, mutta Poen kekseliäisyys sai minut kiinnostumaan tarinoista. Niinpä ahmaisin novellikokoelman parin päivän sisällä.
Novellikokoelma alkaa aiemmin mainitsemalla Korppi-runolla jonka Poe kirjoitti ollessaan syvästi surun murtama rakastettunsa kuoleman johdosta. Runon synkkyys ja korppi vertauskuvana iskee syvälle minuun. Niinpä runosta onkin tullut suosikkini ja se ohittikin jopa entisen suosikkini Eino Leinon Nocturnen.
   Ensimmäinen tarina Kultakuoriainen onkin kaikista dekkarimaisin ja vaikken itsekkään olisi uskonut niin pidin siitä todella paljon. Kyseisessä novellissa Poen nokkeluudesta saadaan hyvä näyte arvoitusta ratkaisemalla. Novelli William Wilson leikitteli yliluonnollisuudella ja loi hyytävän ja synkän tunnelman lukijan ympärille. Kuilu ja heiluri puolestaan luo ahdistuneisuutta kuvatessaan kuolemantuomion ansainneen ajatuksia ja kokemia kauheuksia. Tohtori Tarrin ja professori Fetherin menetelmä luo kummastusta ja saa ihmettelemään mikä on vikana. Kurimus, viimeinen novelleista on rauhallisempi tarina ja kertoo hirveään onnettomuuteen joutuneen miehen kokemuksesta elämän ja kuoleman kielissä.
   Pidin runokokoelmasta varsin paljon ja suosikkini kaikista novelleista luultavimmin olisi joko William Wilson tai Kuilu ja heiluri. En voi valita näistä kahdesta sillä molemmat ovat varsin erilaisia, mutta luovat samankaltaista ahdistavaa tunnelmaa. William Wilson käy yliluonnollisemman puolella kun taas Kuilu ja heiluri iskee psykologisella tasolla. Mikäli joku hakee hieman ei-niin-perinteistä-luettavaa, niin suosittelen lämpimästä tätä novellikokoelmaa.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Merkkivaatteita ja läheltä piti tilanteita

Kirja: Rei Shimura: Yakuzan jäljillä
Alkuperäisteos Girl in a box
http://www.antikvaari.fi/imagesproduct/1017_9789524599382p4753.jpg    
Kirjailija: Sujata Massey
Sivumäärä: 448 sivua
Suomennos: Titta Leppämäki
Kansi: Sami Saramäki
Gummerus Kustannus, 2008

Kuva

Sujata Masseyn Rei Shimura-sarjan Yakuzan jäljillä oli ensimmäinen kirja sarjasta jonka olen lukenut mutta yllätyksekseni jo yhdeksäs osa kirjasarjasta. En ollut koskaan ennen kuullut sarjasta, saatikaan nähnyt siitä kirjan kirjaakaan, mutta kiinnostuin heti jo takakannen perusteella.
     Kirjassa Yakuzan jäljillä Rei Shimura lähtee takaisin juurilleen Japaniin tekemään töitä kuvitteelliselle Mitsutan-tavaratalolle. Todellisuudessa hän toimii Yhdysvaltain tiedustelupalvelun alaisuudessa suostuttuaan tehtävään rahapulansa takia. Suuren yhtiön toiminnassa haiskahtaa yakuzat eli japanin mafian jäsenet joiden jäljille Rei pääseekin työskennellessään tavaratalossa. Rei joutuu muuttamaan ulkonäköään niin että näyttäisi jopa kymmenen vuotta nuoremmalta japanilaiselta neidolta. Kuitenkin peitetehtävissään Rein napakoru herättää ei-toivottua huomiota ja Rein charmikas mutta Reistä huolissaan oleva kollega tulee apuun. Jahtinsa ohella Rei saa shoppailla merkkivaatteita työnantajansa laskuun, tuntea nostalgiaa kotimaastaan ja selvitellä sydänsurujaan.
     Kirja on hyvin Agatha Christie- kirjojen tyylinen, eli väkivaltaa on varsin vähän, ja välissä ehditään selvitellä suhdesotkuja. Kirjassa toimii siis klassiset romantiikka ja mysteeri. Kirja olisi toiminut ilman romantiikkaakin, mutta Rein romanttinen elämä täydensi kirjaa sekä hahmoa itseään ja on siis olennainen osa kirjasarjaa. Rein haikeat ajatukset kirjan alussa kotimaastaan Japanista meren toisella puolella Yhdysvalloista antavat sulavan vaikutuksen Rein sisäisistä tunteiden sekavuudesta.
     Rein hahmon reippaus ja persoona on myös yksi tekijä mikä tekee kirjasta viihdyttävää ja lukevaa luettavaa. Hahmo on ponnekas ja häneen on helppo samaistua. Hän poikkeaa japanilaisnaisen stereotypiasta ja kirjoittaja leikittelee sillä hahmon piirteellä kirjassaan.  Lisäksi alusta alkaen hauskuutta luo Rein muuttumisleikki japanilaiseksi nuoreksi naiseksi.
     Kirjaan toi eksoottisuutta myös japanilaiset perinteet ja muut kulttuurin mukaiset menot joihin Rei osallistuu. Nämä toivat säväystä kirjaan ja ne tekivät kirjasta kiinnostavan. Kannen kuvitus on tyylikäs ja japanilaiseen piirrostapaan tehty, joten sekin herättää huomiota. Kirjailijan kirjoitustyyli teki lukemisesta viihdyttävää ja kevyttä luettavaa, ja kuvailua on käytetty sopivasti.
    Kirja poikkeaa positiivisella tavalla muiden arvoitusromaanien joukosta. Se on toimiva kokonaisuus romantiikkaa, huumoria ja jännitystä, joka välillä saa ainakin naispuolisen lukijan puremaan kynsiään jännityksestä. Yhdessä muiden teosten kanssa Rei Shimura-kirjasarja on viihdyttävä kokonaisuus mitä jaksaa lukea kyllästymättä. Itse aion tästä lähin lukea enemmänkin Shimura-sarjaa. Mikäli lukija kaipaa vaihtelua ja hieman kevyempää luettavaa romanttisin piirtein hihittelyn kera, kannattaa antaa mahdollisuus tälle kirjalle.

torstai 20. joulukuuta 2012

Varpunen jouluaamuna

http://www.topwallpapersdesktop.com/wp-content/uploads/2012/11/christmas-free-wallpapers019-santa-claus-funny.jpgKyllä, se on jo ovella. Joulu.
        Siitä puhutaan ja sitten sinkoillaan ympäriinsä "joulumielen" vallassa, ja tungetaan väkisin niitä paketteja vaatekaappeihin. Rehellisesti en tiedä että olisinko tästä iloinen vai en.
        Se mitä kutsutaan "joulumieleksi" näyttää minulle vain stressiltä. Ihmiset hermostuvat pähkäillessään joululahjoja muille, valittaen sitten kuinka rahaa menee moiseen, vannoen etteivät enää ikinä koskaan ostaisi mitään kellekkään.
 Mielestäni joulu on hirveää aikaa. Uskomattoman moni nuori myös itseni lisäksi valittaa kuinka äiti raivoaa pölyhuiska kädessään kuin Godzilla, pian taas hihkuen että oi, kuinka ihanaa aikaa joulu taas onkaan.
        Nautitaanko joulusta siis sittenkään ollenkaan? Juhlimmeko sitä vain muodonvuoksi vai sen oikean tarkoituksen mukaisesti? En sanoisi, että joulussa on vain pelkkää pahaa, nautin siitä kieltämättä itsekin. Kerrankin koko perheellä on syytä viettää aikaa yhdessä kotosalla. Tästä tulikin mieleeni, että kuinka moni viettää aikaansa kotona, ihan vain perheen kesken? Uskomattoman moni lähtee reissulle kotoaan perheensä kanssa vaikkapa isovanhempien luokse. Eikö olisi tärkeää nauttia vain hetkestä kaikessa rauhassa omassa kodissaan?
       Joululaulut, ne tutut ikivanhat ja kuluneet rallatukset alkavat soida jo kuukautta ennen joulua kaduilla ja ostoskeskuksissa. Siis joka puolella. Tämä vain muistuttaa siitä että alkaa olla kiire ostaa lahjoja ja miettiä joulusuunnitelmia, ja näin joulun lähestyessä Prismoihin ja muihin suuriin myymälöihin syntyy massapaniikki.

       Kuitenkin kun 24. joulukuuta koittaa, voidaan rauhoittua vihdoin. Kaiken pitäisi olla kaikin puolin järjestyksessä, sillä koko edellisen päivän tehtiin viime hetken siivouksia ja tehtiin ruokia valmiiksi sekä laitettiin kinkku uuniin. Valitettavasti kaikki tuo vaivan näkö on ohitse Tapaninpäivän jälkeen, ja on kuin joulua ei olisi ollutkaan. Seuraava haaste on sitten uudenvuoden päivä, ja sitten sama rumba tulee taas ensivuonna.

       Nauttikaamme siis joulusta, olihan se kaiken sen vaivannäön arvoista!
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2012!


maanantai 5. marraskuuta 2012

Referaatti Sami Sillanpään artikkelista "Wikipedia saa suitset"

Sami Sillanpään artikkeli "Wikipedia saa suitset" (Helsingin Sanomat 30.8.2009)
 käsittelee Wikipedia-sivustoa jonka internet-yrittäjä Jimmy Wales perusti kumppaneidensa kanssa vuonna 2001,  ja kuinka siitä oli tarkoitus tulla maailmanlaajuinen tietosanakirja joka sisältäisi kaiken inhimillisen tietämyksen joka vain olisi käsillä saatavilla. Tähän asti kuka tahansa olisi voinut muokata tai kirjoittaa Wikipedian artikkeleita, kunnes tämä mahdollisuus evättiin.
   Englanninkieliseen Wikipediaan olisi tulossa muutos, jonka mukaan kokeneimmista Wikipedian käyttäjistä muodostettaisiin editoijien ryhmä, jotka hyväksyisivät lisätyn tekstin tai eivät ennen sen julkaisua. Hyviä esimerkkejä vilpistä jota tällä menetelmällä tulisi estää, olisivat kuinka Wikipediassa on kerrottu että Robbie Williams syö pubeissa kotieläimiä rahasta tai että jalkapalloilija David Beckcham oli kiinalainen maalivahti 1700-luvulla.
Sillanpää kertoo että uusi editointikäytäntö olisi vain kokeilu ja että samankaltainen käytäntö olisi ollut jo vuoden käytössä saksankielisessä Wikipediassa. Suomenkielisessä Wiki-yhteisössä moiselle käytännölle ole vielä ollut tarvetta. Suomenkielinen Wikipedia on 13. suurin 200 erikielisestä Wikipediasta.
   Wikipedia on muutenkin murroksessa, Sillanpää toteaa. Englanninkielisessä versiossa artikkeleiden määrän kasvu on hidastunut, jonka huomasi kalifornialaisen Palo Alto-keskuksen tutkija Ed Chi.
   On myös toinen käytäntö, joilla suojellaan artikkeleita. Artikkelit jotka herättävät suuria tunteita suojataan niin ettei niitä voisi vapaasti muokata. Hyviä esimerkkejä tällaisista artikkeleista olisivat edesmenneen Michael Jacksonin profiili, jonka kuoleman jälkeen häntä koskevaa artikkelia on luettu yli 30 miljoonaa kertaa, Sillanpää kertoo.

   Wikipedia on nykyisin yksi internetin kymmenestä suosituimmasta sivustosta, sillä siitä on tullut voima jolla on kyky kertoa ympäröivästä maailma kaiken, sekä myös muokata sitä.
   Tiedottaja Jay Walshin mielestä tuleva muokkaus ei kumoaisi Wikipedian demokraattista luonnetta, vaan ottaisi vastuuta siitä vallasta minkä Wikipedia omaa, Sillanpää kirjoittaa.
     "Wikipediassahan on pitänyt luoda hierarkia ja esivaltaa, koska yksilön typeryys voi pilata joukkojen viisauden", Sillanpää toteaa.


                              http://kothariharsh.files.wordpress.com/2012/04/wikipedia-logo.png?w=244&h=300